Ihan ensimmäiseksi saanko esitellä: unohtunut, jälkeenjäänyt (?) tiskirätti, viimeinen laatuaan tällä erää. Ihan tavallinen ruutu vaan.
Seuraavina Jyju15 -töinä valmistui työkavereille koivenlämmittimiä. Työpaikalla muuten kaikenlaiset asiat näyttävät leviävän epidemioina, sekä hyvässä että pahassa. Kaikki mahdolliset kulkutaudit kiersivät tammi-helmikuulla lähestulkoon jokaisen, mutta myös käsitöihin on hurahtanut aika moni. Joko tykätään tehdä ihan itse, tai sitten toivotaan jotain ihanaa tekelettä tehtäväksi itselle. Mukavaa kun ei aina tarvi itselle näpertää ja tietää, että käsityö on varmasti saajalleen mieluinen. :)
Näihin kivoihin piirakkasukkiin löytyi ohje Novitan sivuilta. Puikot 3,5, eli samat mitkä ohjeen ja langan mukaan kuuluukin olla.
Illan hämyssä nopeasti nautiskelin näistä sukista omissa jaloissa, kun matkasivat pian jo saajalleen :)
Ihan ekat virkatut tennarit oli nämä, mutta tein vielä toisellekin työkaverille melkein samanlaiset (huonosta ulkomuistista), hänen omilla väreillään. Ja itse asiassa ei tämä vielä tähänkään lopu... metsänvihreät yksilöt valmistuvat myöhemmin metsänvihreinä :)
Villalangat pursuilevat kaikista lankakätköistä, mutta tekisi niiiiiin kovasti mieli jo siirtyä kesäisempiin lankoihin ja töihin. Lisäksi neulominen tökkii, tekee mieli vaan virkata! Vähintään yksi villaneulepaita kuitenkin täytyy saada tänä keväänä valmiiksi ;)
Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä, jätäthän jälkesi :) Valvon kommentteja, jotta huomaan varmasti teidät kaikki! <3