sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Neulotut sukkahousut

...niiden omien luomuvillahousujen jatkoksi :D Nämäkin siis aloitin ja sain valmiiksi joululomalla, eli nopeaan tahtiin tuli neulottua maanisella vimmalla. Ihana tassutella näissä, kun ulkona tuiskuaa ja pyryttää! 
Valmista! ^^
Neuloin nämä nilkkoihin asti tällä ohjeella, otsikko sanoo ohjeen olevan sukkahousuihin, mutta ohjeistus tyssäsikin nilkkoihin. Sukkahousut ilman sukkia! Noh, omasta päästä sävellettiin sukat lisäksi. Ohje muuten on tehty ilmeisesti pitkäkoipiselle ihmiselle, koska itsellä jäi sääressä monta kavennuskertaa tekemättä kun oltiinkin jo sopivassa pituudessa. Puikot oli neloset ja lankaa meni perus sukkalankaa neljättä kerää, eli n. vajaa 500 g. 
 
Ja peilin kautta kun lisäkäsiä tai apuvälineitä ei ole saatavilla :/ Kun valo ei tule peilin luo, niin viedään peili valon luo...
Aiheeseen sopiva musapläjäys, kevättä kohti mennään! Ja kuvakollaasi jatkuu: 

(täytyy vielä pohtia uudelleen & harjoitella tuota kuvaamista täällä...)
Vyötärö mietityttää, resori ei pidä sitä tarpeeksi hyvin paikoillaan, niin meinaa vähän valahtaa liian alas, joten vaatinee ehkä vielä jonkin kuminauhavirityksen. Aloituksen joustimestakin vähensin senttejä reilusti ohjeesta poiketen, ei sillä että kainalohousuissa mitään vikaa olisi...
Tuohon ulkosyrjälle tuli kiva resori, niin pysyy housu mallissaan koko pituudeltaan jalan mukaisesti. Haluisitkos ite kokeilla? Tähän käy kyllä mikä vaan sukkalanka, tiheys oli just passeli tuohon ohjeen lankaan. 
Kiva kun pistäydyit, mukavaa sunnuntaita toivottelen kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. Voi, superihanat! Itellakin ollut suunnitteilla jo pitempään sukkahousujen ja/tai leggarien neulominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suosittelen kovasti, taisi pelastaa nämä sukkikset tämmösen vilukissan talven, nyt tarkenee vaikka mekkojakin pitää.

      Poista
  2. Vau! Hienot! On sulla ollut noissa tikuttamista. Itse olen miettinyt lyhytlahkeisten villahousujen neulomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo kieltämättä meinas jossain vaiheessa lahjetta tuntua että onko pakko tätä samaa vaan koko ajan, ja onko ihan pakko vielä toinenkin kinttu tehdä! :D Jos oot vähänkään miettiny niin eikun tuumasta toimeen, kannustan kovasti :)

      Poista
  3. Aivan huiput :) Itsekin olen haaveillut neulotuista sukkahousuista/legginseistä, palelen niin helposti että sellaiset olisivat todellinen pakkaspäivien pelastus! Kyllä mä joskus sellaiset vielä aikaiseksi saan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä varmasti saat aikaiseksi, ei oo edes monimutkaiset lopulta! :) Ja noissa pöksyissä itse asiassa jopa mulle tuli hiki! Ihan uskomatonta! Todella lämpimät.

      Poista
  4. Vitsi miten hieno idea! Noissa on varmasti mukava kotona hipsutella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, todella miellyttävät pitää! :) Työpaikallakin testattu, ja aina joku työkavereista oli hipsuttamassa ^^

      Poista
  5. Huikean hienot! Tollasia vois tytölle harkita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Totta, pienen prinsessan sukkikset tulis nopsaa valmiiksikin :)

      Poista
  6. Näyttää kyllä mukavilta ja lämpimiltä. Voisin hyvinkin kuvitella kiskovani tuollaiset talvella saunan jälkeen koipiini, vaikka olenkin mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Ja ihan varmasti soveltuvat käyttöön vaikkapa juuri saunalämmintä ihoa vasten, ja sukupuoleen katsomatta :)

      Poista

Kiitos käynnistä, jätäthän jälkesi :) Valvon kommentteja, jotta huomaan varmasti teidät kaikki! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...